AION tässä pääkirjoituksessa häpeämättömästi verrata Myyrmäkeä Södermalmiin, enkä puhu nyt “Ruotsin mallista”. Kuuntelin hiljattain podcastia, jossa pohdittiin suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden eroja. Yhtenä esimerkkinä oli liikennekulttuuri, jossa toiselle annetaan tietä ja hyväksytään virheitä. Sen kuultuani olen hieman vähemmän huutanut ratissa “Minä, minä, minä, minä, minä!” ja koittanut ymmärtää heitä, jotka eivät osaa Myyrmannista tultuaan ryhmittäytyä ensin omalle kaistalleen, jolloin liikenne kulkisi nopeammin.
TOINEN esimerkki liittyi mediassa esiintyviin maahanmuuttajiin. Siihen, kuinka murteellisella ruotsilla esiinnytään aivan pokkana jopa televisiossa. Meillähän maahanmuuttaja on kotoutunut vasta kun osaa parempaa suomea kuin kantamyrtsiläinen. Nyökyttelin siis tyytyväisenä ja mietin, että tähän suuntaan meidänkin olisi mentävä.
JOUDUIN omien ennakkoluulojeni vangiksi hyvin nopeasti, kun törmäsin somepostaukseen, jossa tarjottiin apua esiintymiseen sosiaalisessa mediassa. Olin jo kommentoida, että kannattaisi ehkä ensin opetella kielioppi. Sitten mietin, että apua. En halua vaatia täydellisyyttä, että toinen voisi tuoda esille esimerkiksi vasta perustetun yrityksensä. Vähemmälläkin ymmärtää.
Hetken päästä paikallisryhmässä kommentoija käytti väärää sijamuotoa. Joku väänsi siitä vitsin, vaikka asia tuli varsin hyvin selväksi. Kaikille vitsi ei auennut. Ei edes heille, joiden äidinkieli oletettavasti on suomi. Se tuskin jäi kuitenkaan huomaamatta, kenelle naurettiin. Keskustelupalstoilla kohtaa peittelemätöntä vihapuhetta ja huomaamattompaa syrjintää, jota on myös toisen tuottaman informaation vähätteleminen kieliasuun vetoamalla. Ymmärtääkö mistä on kyse? Jos ymmärtää, niin taistelut siitä, montako ämmää mihinkäkin mahtuu tai onko kellään älliä, voisi jättää väliin.
ITSE jouduin kaivamaan naftaliinista kouluruotsini juurikin Södermalmilla, kun ravintolan pitäjältä ei englanti taipunutkaan. Pärjäsimme minulle heikommalla yhteisellä kielelläkin aivan hyvin. Myöhemmin mietin kuinka virkistävää oli puhua ruotsia omalla taitotasollani, Suomessa kun usein oletetaan että sitä puhutaan täydellisesti tai ei ollenkaan.
MYYRMÄEN asukkaista noin kolmanneksen äidinkieli on joku muu kuin suomi. Lapset oppivat suomea varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Aikuisille toivoisin rohkeutta käyttää kieltä osaamisen tasosta riippumatta. Kun naapurin isoäidin aikuiset lapset ovat paikalla, hän tyytyy lähinnä nyökkäilemään. Kun kohtaamme kahden, keskustelemme aivan toisin.
KIELEN opettelu ja sen käyttäminen ovat osoitus halusta olla osa yhteiskuntaamme. Enkä tarkoita että olisi me ja he. Vaan että me kaikki Myyrmäen asukkaat olemme yhdessä yhteiskunta, jossa elämme. Jos oletamme, että kanssakulkijoiden viestinnän tulisi olla virheetöntä ennen kuin suostumme kuulemaan sitä, olemme myöhässä monessa asiassa. Otankin siis ilolla vastaan väärät sijamuodot ja yhteenkirjoittamattomat yhdyssanat. Se on rikkautta sekä suomen kielessä että kulttuurissa.
Myyrmäen liikennekulttuuri taas taitaa olla kokonaan toisen pääkirjoituksen aihe.