Mielenkiintoinen yhtälö

MYYRMÄESTÄ on kehittymässä yksi Helsingin seudun omaleimaisimmista ja vetovoimaisimmista keskuksista, kunhan ainutlaatuista mahdollisuutta ei sössitä.

 Kaupunginosan rakentaminen käynnistyi 1960-luvun lopulla. Alueelle muutettiin pääosin muualta Suomesta. Asuntosäästökohteeseen rakennettiin runsaasti yksiöitä ja kaksioita.

 Vuosikymmenien aikana Myyrmäen väestö on varttunut. Seniorien osuus on nykyisin Vantaan korkeimpia. Kasvu on erityisen voimakasta yli 75-vuotiaiden keskuudessa.

 Helsingin Sanomat (HS 15.3.2018) kertoi, että Myyrmäestä löytyy seudun edullisimmat asunnot 20 minuutin säteellä Helsingin keskustasta. Reaktor Oy arvioi asuntojen alueellista hintakehitystä. Myyrmäessä hintojen lasku on tällä hetkellä seudun voimakkainta.

UUDEN keskustan rakentaminen käynnistyy tänä vuonna. Nähtävillä oleva Myyrmäen kaavarunkoluonnos enteilee 8 000 - 11 000 asukkaan kasvua seuraavan kymmenen vuoden aikana. Asuinkortteleiden kivijalkoihin tulee vähintään 10 000 k-m2 liiketilaa. Myyrmäkeen syntyy urbaani keskusta.

 Metropolia Ammattikorkeakoulu keskittää opetuksen neljälle kampukselle, joista toiseksi suurin rakentuu Myyrmäkeen. Työt valmistuvat kesän aikana ja syksyllä Myyrmäessä aloittaa 3 700 korkeakouluopiskelijaa. Määrän kasvu tulee näkymään Myyrmäen katukuvassa, mutta myös asuntomarkkinoilla. Ensimmäinen uusi opiskelija-asuntokohde valmistuu kampusta vastapäätä jo täksi syksyksi. Opiskelijat lisäävät pienten asuntojen kysyntää myös vapailla markkinoilla.

 Alueen vetovoimaa kasvattaa myös HSL:n loppuvuodesta käyttöön otettava lippu-uudistus. Vyöhykerajan siirtyessä Malminkartanon ja Myyrmäen välistä Kehä III:lle kasvaa alueen houkuttelevuus erityisesti nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa.

Uuden kaupunkikulttuurin ilmenemismuodot ovat tunnusomaisia vetovoimaisille alueille. Kiinteistöalan asiantuntijat arvioivat jo runsas kolme vuotta sitten Helsingin Sanomien (HS 30.11.2014) artikkelissa, että Myyrmäessä kuplii jo nyt uuden ajan kaupunkikulttuuria. Helsingin yliopiston maantieteenlaitoksen Tilapioneerit-kurssi keräsi tänä keväänä ennätysyleisön Myyrmäkeen. Monipuolinen kaupunkikulttuuri houkuttelee ns. luovaa luokkaa, trendsettereitä, jotka edelläkävijöinä muokkaavat alueiden vetovoimaa.

 Myyrmäellä on juuri nyt erinomaiset mahdollisuudet kehittyä vetovoimaiseksi alueeksi edullisten asuntojen sekä HSL:n vyöhykeuudistuksen houkutellessa alueelle opiskelijoita sekä kaupunkikulttuurista ja monipuolisista palveluista kiinnostuneita akateemisia nuoria.

Suurin epäonnistumisen riski liittyy alueen työpaikkakehitykseen. Työpaikkojen määrä on laskenut vuosituhannen alusta yli tuhannella. Työ- ja opiskelupaikat tuovat katukuvaan elämää myös päivällä. Niiden myötä ravintolat ja kahvilat saavat lounasasiakkaita. Harva palvelu tai erikoisliike pärjää pelkästään iltaisin asioivien varassa. Mikäli elävä kivijalka ja kaupunkikuva romahtavat työpaikkojen puutteeseen, se vie mukanaan myös alueen vetovoiman. Työpaikkojen säilyttäminen on kaavarungon ja kaupungin suurin haaste Myyrmäessä.

PETTERI NISKANEN

Kirjoittaja on osallistunut MYYRMÄKI-liikkeen edustajana aktiivisesti Myyrmäen kehitystyöhön